
Kolmannen kauden kansanedustaja ja Hollolan kunnanvaltuutettu Jari Ronkainen on tottunut seuraamaan valtakunnan politiikassa käytävää keskustelua TKI-toiminnan, eli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan, merkityksestä. Harvemmin päättäjillä on kuitenkaan tilaisuutta nähdä konkreettisesti, mitä TKI-toiminta tarkoittaa käytännön tasolla.
Ronkainen itse vastaanotti kutsun saapua seuraamaan ohjausryhmätyöskentelyä Digitaalinen tapahtumamuotoilu -hankkeeseen. ”On meidän kansanedustajien velvollisuus tutustua TKI-toimintaan myös käytännössä. Halusin itse nähdä, mitä hankkeessa tapahtuu – ja nyt tiedän enemmän kuin osasin alussa odottaakaan – en vain poliitikkona vaan myös päättäjänä, joka haluaa ymmärtää, miten toiminta vaikuttaa todellisella tasolla.”
Tekeminen ja tulokset perustelevat TKI-panostukset
Ronkainen kuvailee kokonaisuutta opettavaiseksi kokemukseksi. ”Yllätyin siitä, kuinka syvälle hankkeen substanssiin pääsi mukaan jo alkuvaiheessa, ja miten konkreettisten, käytännönläheisten toimenpiteiden seuraaminen on avannut aivan uuden näkökulman. Pelkkä diaesitys valiokuntahuoneessa ei anna samaa kuin se, että pääsee näin lähelle seuraamaan, mitä oikeasti tehdään.”
Hankkeen aikana Ronkainen on saanut vahvan käsityksen sen vaikutuksista alueen yritysten kehittämiseen ja kilpailukykyyn mm. asiakasta paremmin palvelevien tilamallien kautta. “Yritykset eivät lähde mukaan, elleivät ne koe saavansa resurssien – olivat ne sitten aikaa tai rahaa – käytölle hyötyä. Jo nyt tulokset ja yritysten viestit osoittavat selvästi, miten kokonaisvaltaisesti ja arvoa tuottavasti hanke toimii.”
Hän näkee hankkeen myös tärkeänä viestinä siitä, miksi TKI-panostuksia tarvitaan – ja miksi niihin kannattaa suunnata resursseja myös jatkossa. ”Hankkeen jatkaminen ja laajentaminen toisi lisää yrityksiä mukaan 3D-mallintamisen koulutuksiin ja mm. myynnin ja markkinoinnin kehittämisen vauhtiin – ja samalla se vahvistaisi koko alueen elinvoimaa!”
TKI-tietoisuuden aukot täyttyvät osallistumalla
Ronkaisen viesti on selkeä: päättäjien tulisi itse aktiivisemmin jalkautua kentälle – osallistua ohjausryhmiin, tavata yrittäjiä ja tutustua hankkeiden vaikutuksiin läheltä. ”Tällainen vuoropuhelu päättäjien, yrittäjien ja koulutuskentän välillä on mielestäni avain siihen, että siilot välillämme murtuvat. Kun kaikki osapuolet ovat mukana, syntyy yhteinen kieli ja katkeamaton ketju. Tieto siitä, mihin varoja käytetään ja millaisia tuloksia syntyy, on edellytys Suomen tulevaisuudelle ja kasvulle.”
Ronkainen kokee, että osallistuminen kehittämishankkeisiin ei ole pelkästään hyödyllistä, vaan suorastaan välttämätöntä. ”Emme me voi eduskunnassa päätöksiä tehdessä tietää kaikkea, mutta kun jalkaudumme kentälle, näemme miten asiat oikeasti toimivat. Se antaa painoarvoa ja perspektiiviä.” Hän toivoo, että tulevaisuudessa tällainen päättäjien osallistuminen tulisi luonnolliseksi osaksi TKI-toimintaa – ei poikkeukseksi vaan käytännöksi.
”Toivottavasti itsellä olisi tulevaisuudessa aikaa myös yritysvierailuille hankkeen asiantuntijoiden mukana. Vasta siellä uskon saavutettavan todellisen ymmärryksen siitä, mitä arjessa tapahtuu.” Ronkainen nostaa esiin esimerkin kotikunnastaan Hollolasta, jossa hän on ollut aloitteellinen yritysten ja päättäjien välisten neuvotteluyhteyksien rakentamisessa. Tällaisia rakenteita hänen mukaansa tarvitaan lisää. ”Kun me päättäjät ymmärrämme paremmin, voimme pyrkiä vaikuttamaan myös rahoituksen suuntaamiseen. Se on paitsi rahoituksen vaikuttavuuden edellytys myös tae suomalaisen yrityskentän tulevaisuudelle.”
Kohti vaikuttavampaa rahoitusta ja kasvua
TKI-toiminnan rooli korostuu myös valtakunnallisesti. ”TKI-rahoitus on keskeinen osa Suomen tulevaisuutta – olipa kyse sitten Digitaalinen tapahtumamuotoilu -hankkeesta, minulle tutummasta puolustusteollisuudesta tai yritysinnovaatioista. TKI tuo kasvua, joka tuo työtä. Se on yksinkertainen yhtälö, mutta vaatii rohkeita panostuksia ja ymmärrystä siitä, mihin rahoitusta kannattaa suunnata.”
Vierailut ohjausryhmässä ja tapaamiset hankkeen asiantuntijoiden kanssa toivat Jari Ronkaiselle selkeät askelmerkit tulevaisuuteen. ”Itse olen nyt valmiimpi panostamaan siihen, että TKI-rahoitus saa jatkossa näkyvyyttä.” Digitaalinen tapahtumamuotoilu -hanke on ollut Ronkaiselle selkeä osoitus siitä, miksi TKI:stä ei kannata puhua vain yläotsikkona – se on monella tasolla suomalaisten tulevaisuutta rakentavaa työtä.
”Voin rehellisesti sanoa, että tämä hanke on ollut minulle kuin erinomainen oppikoulu.”
Projektitiimi summaa
Jari Ronkaisen osallistuminen Digitaalinen tapahtumamuotoilu -hankkeeseen on ollut erinomainen esimerkki siitä, miten päättäjä voi jalkautua ja saada aitoa ymmärrystä TKI-toiminnan vaikutuksista. Hankkeen kautta avautuu laajempi kuva siitä, miten julkinen rahoitus, käytännön kehitystyö ja yritysmaailma voivat yhdistyä tehokkaaksi kokonaisuudeksi – ja ennen kaikkea, miten päättäjät voivat tukea tätä kehitystä.
.